Aramis astui niin lähelle Châtillonia, että he melkein koskettivat toisiaan.
"Monsieur", hän virkkoi tälle hammasta purren ja leimuavin katsein, "ettehän kehdanne muistuttaa kreivi de la Fèrelle ja minulle, mitä meidän on sanottava täällä?"
Tämän lyhyen väittelyn aikana Atos lähestyi kuningatarta, käsi yhä sydämellä ja pää painuneena kumaraan, ja haastoi järkkyneellä äänellä:
"Madame, ruhtinaalliset henkilöt, jotka ovat syntyään muiden ihmisten yläpuolella, ovat saaneet taivaalta sydämen, joka kykenee kestämään suurempia onnettomuuksia kuin tavalliset ihmiset, sillä se kuuluu heidän ylemmyyteensä. Minun mielestäni ei senvuoksi sovi menetellä teidän majesteettinne kaltaisen suuren kuningattaren suhteen samaten kuin holhotaan meidän säätymme naista. Kuningatar, kohtalon pakottamana kaikkiin kärsimyksiin maan päällä, tässä on tulos lähetystoimesta, jolla kunnioititte meitä."
Ja polvistuen vapisevan ja kauhun hyytämän kuningattaren eteen Atos otti povestaan samaan koteloon suljettuina sen timanteilla koristetun rintatähden, jonka kuningatar oli jättänyt loordi Winterille ennen tämän lähtöä, ja vihkisormuksen, jonka Kaarlo oli ennen kuolemaansa uskonut Aramiin haltuun; siitä saakka kun Atos oli ottanut vastaan nämä kaksi esinettä, ei hän ollut jättänyt niitä luotansa.
Hän avasi kotelon ja ojensi kalleudet kuningattarelle mykän ja syvällisen tuskan valtaamana.
Kuningatar kurotti kätensä, otti sormuksen ja nosti sen kouristuneesti huulilleen ja kykenemättä huoahtamaankaan, ehtimättä nyyhkäistäkään, hän levitti sylinsä, vaaleni ja kaatui tajuttomana kamarineitonsa ja tyttärensä kannateltavaksi.
Atos suuteli onnettoman leskikuningattaren kauhtanan päärmettä ja sanoi noustessaan ylös, — niin arvokkaasti, että hänen vakuutuksensa teki syvän vaikutuksen kaikkiin läsnäolijoihin:
"Minä, kreivi de la Fère, aatelismies, joka en milloinkaan ole valehdellut, vannon ensin Jumalan ja sitten tämän kovasti koetellun kuningattaren edessä, että me Englannissa teimme kaikki mitä tehtävissä oli kuninkaan pelastamiseksi. Nyt, chevalier", hän lisäsi d'Herblayhin kääntyen, "lähtekäämme, sillä me olemme täyttäneet velvollisuutemme."
"Emme vielä", vastasi Aramis; "meillä on lopuksi sananen virkettavana näille herrasmiehille."