D'Artagnan oli jo laatinut suunnitelmansa; peläten tulevansa tunnetuksi ei hän tahtonut päiväs-aikaan lähteä taipaleelleen. Hänellä oli siten runsaasti aikaa käytettävissään, kun Noisy sijaitsi ainoastaan kolmen tai neljän lieuen[11] päässä Pariisista, Meauxin tien varrella.
Hän aloitti kunnollisella aamiaisella. Se on usein huono alku, kun tahtoo työskennellä aivoillansa, mutta sitävastoin varsin viisas toimenpide, kun on ruumiillinen toimellisuus tarpeen. Sitten hän vaihtoi asuansa, jottei univormu herättäisi epäluuloja, otti kolmesta säilästään isoimman ja parhaan, jota hän käytti ainoastaan tärkeissä tilanteissa, antoi kello kahden tienoissa satuloida molemmat hevosensa ja ratsasti Planchetin saattamana ulos la Villette-tullista. La Chevrette-hotellin naapuritalossa toimiteltiin vielä mitä tyystimpiä tutkimuksia Planchetin tavoittamiseksi.
Päästyään puolentoista lieuen päähän Pariisista huomasi d'Artagnan maltittomuudessaan lähteneensä liikkeelle vieläkin liian aikaisin ja pysähtyi lepuuttamaan hevosia. Majatalo oli täynnä hyvin epäiltävän näköistä väkeä, jolla näytti olevan joku yöllinen retkeily mielessä. Ovelle ilmestyi viittaan verhoutunut mies, mutta nähdessään muukalaisen teki hän kädellään merkin, ja vieraista lähti kaksi ulos keskustelemaan hänen kanssansa.
D'Artagnan lähestyi huolettomasti emäntää, ylisti hänen viiniänsä, joka oli hyvin kehnoa Montreulin lajia, teki hänelle muutamia kysymyksiä Noisysta ja kuuli, että koko kylässä oli ainoastaan kaksi isompaa taloa. Toisen omisti hänen korkea-arvoisuutensa Pariisin arkkipiispa, ja siinä asui nykyään hänen veljentyttärensä, Longuevillen herttuatar; toinen oli jesuiittiluostari, tavallisuuden mukaan noiden hengenmiesten omistama. Ei siis ollut sijaa erehdykselle.
Kello neljältä lähti d'Artagnan uudestaan matkaan ja ratsasti käymäjalkaa, sillä hän ei tahtonut joutua perille ennen pimeäntuloa. Kun talvisena päivänä ja pilvisellä säällä ratsastaa käyden halki seudun, missä ei mitään tapahdu, ei ihminen juuri voi tehdä muutakaan kuin mitä jänis Lafontainen mukaan tekee yösijallaan, nimittäin uneksia; d'Artagnan siis uneksi, ja Planchet samaten. Mutta heidän unelmansa olivat aivan erilaisia, kuten piankin ilmenee.
Muuan emännän virkkama sana oli erityisesti lyöttynyt d'Artagnanin ajatuksiin, se sana oli rouva de Longueville.
Rouva de Longueville olikin kaikin puolin omiaan haaveitten aiheeksi; hän oli valtakunnan ylhäisimpiä naisia ja hovin huomatuimpia kaunottaria. Mentyään naimisiin Longuevillen vanhan herttuan kanssa, jota hän ei rakastanut, kerrottiin hänen aluksi antautuneen rakastajattareksi Colignylle, joka oli hänen tähtensä saanut Place-Royalella kaksintaistelussa surmansa Guisen herttuan kädestä. Sitten puheltiin hiukan liian likeisestä hellyydestä, jota hän muka oli tuntenut veljeänsä, Condén prinssiä kohtaan, ja se ystävyys oli herättänyt suurta pahennusta hovin hurskaitten silmissä. Edelleen luultiin, että tätä ystävyyttä oli seurannut todellinen ja syvä viha, ja Longuevillen herttuattarella oli nyt — niin väitettiin — valtiollinen suhde Marcillacin ruhtinaan kanssa, vanhan herttua de la Rochefoucauldin vanhimman pojan, jota hänen kerrottiin parhaillaan yrittävän taivutella veljensä, Condén prinssin viholliseksi.
D'Artagnan ajatteli näitä kaikkia olosuhteita. Hän muisti Louvressa usein nähneensä kauniin rouva de Longuevillen säteilevänä ja huikaisevana astuvan ohitseen. Hän ajatteli Aramista, joka hänen arvoisenansakin oli muinoin päässyt rakastajaksi rouva de Chevreuselle, tämän hoitaessa edellisessä hovissa samaa asemaa kuin rouva de Longueville nykyisessä. Hän kummasteli itsekseen, miten maailmassa on ihmisiä, jotka saavuttavat mitä vain haluavat, olipa vaikuttimena kunnianhimo tai rakkaus, kun sitävastoin toiset pysähtyvät kaikissa toiveissaan puolitiehen sattuman, huonon onnen tai luonnollisten esteitten pidättäminä.
Hänen täytyi itsekseen tunnustaa, että hän kaikesta järkevyydestään ja taitavuudestaan huolimatta kuului kuitenkin jälkimmäisiin ja luultavasti jäisikin ainiaaksi niiden joukkoon. Samassa lähestyi Planchet ja virkkoi:
"Lyönpä vetoa, monsieur, että te ajattelette samaa seikkaa kuin minäkin."