"Laskeutukaamme ratsailta täällä", ehdotti Atos; "d'Artagnan ei kaiketikaan ole lyönyt laimin tätä tilaisuutta, ei maistaakseen likööriä, vaan jättääkseen meille jonkun merkin."
He astuivat majataloon ja tilasivat kaksi lasillista likööriä ryyppypöydälle, niinkuin arvelivat vangittujen ystäviensäkin tehneen. Pöytä, jonka ääressä tavallisesti juotiin seisaaltaan, oli katettu tinalevyllä. Levyyn oli piirretty ison äimän kärjellä: Rueil, D.
"He ovat Rueilissa!" virkkoi Aramis, joka ensimmäisenä huomasi tämän kirjoitelman.
"Lähtekäämme siis Rueiliin", esitti Atos.
"Se olisi heittäytymistä suden kitaan", muistutti Aramis.
"Jos olisin ollut Jonaksen ystävä kuten olen d'Artagnanin", vastasi Atos, "niin olisin seurannut häntä valaskalan vatsaan, ja sinä olisit tehnyt samaten, Aramis."
"Luulen tosiaan, kreiviseni, että sinä teet minusta paremman kuin olen. Jos olisin yksinäni, niin tuskinpa lähtisin siten Rueiliin ilman suuria varokeinoja; mutta minne sinä menet, sinne minäkin."
He ottivat uudet hevoset ja ratsastivat Rueiliin.
Aavistamattaan oli Atos antanut Aramiille parhaan neuvon, mitä sillähaavaa olisi voinut noudattaa. Parlamentin valtuutettuja oli vastikään saapunut Rueiliin niitä kuuluisia neuvotteluja varten, jotka sitten kolme pitkää kuukautta kestettyään tuottivat vajavan rauhan ja johtivat hänen korkeutensa prinssin vangitsemiseen. Rueil oli pariisilaisten taholta täyttynyt asianajajilla, tuomareilla, neuvosmiehillä ja kaikenlaatuisilla virkaherroilla sekä hovin puolesta aatelismiehillä, upseereilla ja vartiosotureilla. Sellaisen kuhinan keskellä oli helppo pysytellä niin huomaamattomana kuin vain halusi. Neuvottelut olivat myös saaneet aikaan aselevon, ja kahden aatelismiehen vangitseminen tässä tilanteessa olisi ollut kansanoikeuden loukkaamista, vaikka he olisivatkin olleet hyvin tunnettuja frondelaisia.
Molemmat ystävyksemme luulivat kaikkien ihmisten mielessä olevan saman ajatuksen, joka kiusasi heitä. He sekaantuivat ryhmiin siinä toivossa, että kuulisivat puhuttavan jotakin d'Artagnanista ja ja Portoksesta; mutta jokainen pohti yksinomaan rauhansopimuksen pykäliä ja lisäyksiä. Atos arveli, että oli käännyttävä suoraan ministerin puoleen.