"Ei, se on käsivarsissani ja hartioissani", vastasi Portos yksinkertaisesti.
"No niin, hyvä ystävä, lähestykäämme ikkunaa, ja käytä voimaasi yhden rautakangen irroittamiseen. Odota, kunnes sammutan lampun."
Portos astui ikkunan ääreen, tarttui molemmin käsin rautakankeen, veti sitä itseensä päin ja taivutti sen kaarelle, jotta molemmat päät heltisivät muurin syvennyksistä, joihin ne olivat olleet iskostettuina kolmekymmentä vuotta.
"Oivallista, hyvä ystävä!" kiitti d'Artagnan; "siinäpä temppu, johon kardinaali ei koskaan pystyisi, niin nerokas kuin hän onkin."
"Irroitanko lisää?" kysyi Portos.
"Ei, tuo riittää; mies mahtuu nyt aukosta."
Portos yritti ja pisti ulos koko yläruumiinsa.
"Kyllä mahtuu", hän sanoi.
"Aikamoinen läpi siihen tosiaan tulikin. Ojenna nyt käsivartesi."
"Mihin?"