"Niin, nyt on teidän vuoronne, monsieur", sanoi Mazarin; "puhukaa!"
"Minä haluaisin", vastasi Portos, "että herra kardinaali kunnioittaakseen taloani, joka on suonut hänelle turvapaikan, suvaitsisi tätä seikkailua muistellen kohottaa maatilani paroonikunnaksi ja luvata Pyhän Hengen tähdistön jäsenyyden eräälle ystävälleni ensimmäisessä hänen majesteettinsa kuningattaren nimitystilaisuudessa."
"Te tiedätte, monsieur, että siihen tähdistöön pääsemiseksi täytyy suorittaa kokeita."
"Ystäväni suorittaa ne. Sitäpaitsi, jos se on ihan välttämätöntä, osoittaa monseigneur kyllä hänelle, miten sitä mahdollisuutta sopii kiertää."
Mazarin puri huultansa, sillä pisto osui kipeään kohtaan. Hän aloitti jälleen jokseenkin kuivakiskoisesti:
"Kaikki tuo näyttää minusta soveltuvan hyvin huonosti yhteen, messieurs, sillä jos tyydytän toisia, täytyy minun pahastuttaa toisia. Jos jään Pariisiin, niin en voi lähteä Roomaan; jos käännyn paavilliselle uralle, niin en voi pysyä ministerinä, ja jollen olen ministeri, en voi tehdä herra d'Artagnanista kapteenia ja herra du Vallonista paroonia."
"Se on totta", myönsi Aramis. "Ja kun olen vähemmistönä, peruutankin ehdotukseni mikäli se koski monseigneurin Rooman-matkaa ja virkaeroa."
"Saan siis jäädä ministeriksi?" kysyi Mazarin.
"Ministeriksi jäätte, se on sovittu, monseigneur", vastasi d'Artagnan;
"Ranska tarvitsee teitä."