Palais-Royalin edustalle tultaessa oli väkijoukko vielä runsaampi; sitä oli kertynyt tälle paikalle kaikilta lähikaduilta, ja koko väenpaljouden nähtiin tulvavyöryn tavoin kuohahtavan vaunuja vastaan Saint-Honoré-katua myöten.
Aukiolle saavuttaessa kajahti huikeita huutoja: "Eläköön heidän majesteettinsa!" Mazarin kumartui ulos vaununovesta. Pari kolme huutoa: "Eläköön kardinaali!" tervehti häntä, mutta ne tukahdutettiin heti armottomasti vihellyksiin ja pilkkarähinään. Mazarin kalpeni ja heittäysi kiireesti takakenoon vaunuihin.
"Niitä hylkyjä!" jupisi Portos.
D'Artagnan ei virkannut mitään, mutta hän sipaisi viiksiään erikoisella liikkeellä, joka ilmaisi, että hänen gascognelainen sisunsa alkoi kuohua.
Itävallan Anna kumartui supattamaan nuoren kuninkaan korvaan:
"Tee ystävällinen ele, poikani, ja lausu muutamia sanoja herra d'Artagnanille."
Nuori kuningas kumartui ulos vaununovesta.
"En ole vielä toivottanut teille hyvää huomenta, herra d'Artagnan", sanoi hän, "ja kuitenkin tunsin teidät heti. Te seisoitte vuoteeni uutimien takana sinä yönä kun pariisilaiset tahtoivat nähdä minut nukkumassa."
"Ja jos kuningas sallii", vastasi d'Artagnan, "olen hänen luonaan aina kun uhkaa joku vaara."
"Monsieur"; virkahti Mazarin Portokselle, "mitä te tekisitte, jos koko väkijoukko ryntäisi päällemme?"