Comminges asettui jälleen paikalleen. Tehtiin ponnistus, ja elävä sulku murrettiin väkivaltaisesti.
Yleisöstä kuului napinaa, joka tällä kertaa kohdistui sekä kuningasta että ministeriä vastaan.
"Eteenpäin!" huusi d'Artagnan kaikuvalla äänellä.
"Eteenpäin!" toisti Portos.
Mutta ikäänkuin olisi väenpaljous vain odottanut tätä käskyä heittäytyäkseen valtoimeksi, puhkesivat nyt kaikki sen vihamieliset tunteet ilmoille. Huutoja: "Alas Mazarin! Kuolema kardinaalille!" kaikui joka taholta.
KADEKSASSADATTA LUKU
Kahden rauhattoman loppu
Grenelle-Saint-Honoré-kadulta ja Rue du Coqilta ryntäsi esiin kaksoisvirta, joka mursi sveitsiläisen kaartin heikon ketjun ja aaltoili d'Artagnanin ja Portoksen hevosten jalkoihin asti.
Tämä uusi murtautuminen oli vaarallisempi kuin edelliset, sillä hyökkääjät olivat aseellisia miehiä, ja paremminkin aseistettuja kuin rahvas tuollaisissa tilanteissa yleensä on. Viime liike ei voinut olla satunnaista tyytymättömyyden kasautumista samaan kohtaan, vaan vihamielisen johtelun järjestämää hyökkäystä.
Kumpaisellakin joukolla oli päällikkö, joista toinen ei nähtävästi kuulunut tavalliseen kansanjoukkoon, vaan kerjäläisten kunnianarvoisaan ammattikuntaan, ja toinen oli helposti tunnettavissa aatelismieheksi, vaikka hän yrittikin jäljitellä alemman kansan käytöstapaa.