Seuraavassa tuokiossa lähti sieltä Friquet, pidellen isoa nahkamassia. Heti ulos päästyään hän avasi sen, ja hänen suureksi hämmästyksekseen se oli täytetty kultarahoilla.
Kerjäläinen oli pitänyt sanansa ja tehnyt hänet perillisekseen.
"Voi, muori Nanette!" huudahti Friquet tukahtuneesti; "voi, muori Nanette!"
Hän ei kyennyt hiiskumaan enempää, mutta vaikka ääni petti, kykeni hän kuitenkin toimimaan. Kuin mieletön kapaisi hän vauhtiin, ja niinkuin Maratonin kentältä juossut kreikkalainen kaatui laakeriseppele kädessään Ateenan turulle, samaten Friquet suistui nurin saapuessaan parlamenttineuvos Brousselin asunnon ovelle. Täysinäisestä massista kierähti silloin päällimmäisiä louisdoreja lattialle.
Muori Nanette poimi ensin näppiinsä kultarahat ja auttoi sitten ylös Friquetin.
Kuninkaallinen kulkue palasi sillävälin Palais-Royaliin.
"Tuo d'Artagnan on hyvin urhoollinen mies, äitini", sanoi nuori kuningas.
"Niin on, poikani, ja hän on tehnyt suuria palveluksia isällesi. Säilytä hänet senvuoksi puolellasi vastaisen varalle."
"Herra kapteeni", virkkoi nuori kuningas d'Artagnanille, astuessaan alas vaunuista, "kuningatar on antanut toimekseni käskeä teidät ja ystävänne, parooni du Vallonin, päivällisillemme tänään."
Tämä oli suuri kunnia d'Artagnanille ja Portokselle; jälkimmäinen joutuikin ihan hurmioon. Mutta koko juhla-aterian aikana näytti arvoisa ylimys kuitenkin kovin miettiväiseltä.