"Toiset, tarkoitan — puutarhatikkaat. Etkö nähnyt, että herra d'Artagnanin oli työläs kavuta, joten hänen olisi vielä tukalampi laskeutua?"
D'Artagnan aikoi vakuuttaa Aramiille, että hänen oli varsin helppo päästä alas, mutta hänen päähänsä pälkähtikin vaieta.
Bazin huokasi syvään ja meni ulos hakemaan tikkaita. Tovin kuluttua oli mukavat ja lujat tikapuut kohotettu ikkunaa vasten.
"Kas noin", kiitti d'Artagnan, "näitä voi sanoa hyviksi kulkuneuvoiksi; tällaisia tikapuita pääsisi nainenkin ylös."
Läpitunkevalla katseella näytti Aramis tahtovan tutkia ystävänsä ajatuksia hänen sielunsa sisintä myöten, mutta d'Artagnan kesti tarkastuksen mitä levollisimman näköisenä.
Hän laskikin nyt jalkansa tikkaiden ensimmäiselle askelmalle ja pistäysi ulos.
Jonkun silmänräpäyksen kuluttua oli hän alhaalla. Bazin jäi seisomaan ikkunan ääreen.
"Pysy sinä paikoillasi", käski Aramis, "tulen takaisin."
He astelivat nyt vaunuvajaan päin. Heidän lähestyessään tuli sieltä Planchet, taluttaen molempia hevosia suitsista.
"Kas", virkkoi Aramis, "siinäpä on vireä ja valpas palvelija; hän ei ole kuten Bazinin laiskuri, josta ei ole mihinkään hänen jouduttuansa kirkon palvelukseen. Seuraa meitä, Planchet; me kävelemme ja juttelemme kylän päähän asti."