"Mutta", tiedusti d'Artagnan, jonka teki mieli tulkita tämä arvoitus, "voisi tosiaan luulla, että sinua painaa joku mielenkarvaus, veikkoseni. Etkö kenties voi hyvin?… Olisiko terveytesi…?"
"Se on mainio, hyvä ystävä, parempi kuin koskaan ennen; voisin nyrkilläni iskeä kuoliaaksi härän."
"Onko sinulla perhehuolia?"
"Perhehuoliako? Onneksi olen yksin koko maailmassa."
"Mutta mitä sitten huokailet?"
"Kuulehan", vastasi Portos, "tahdon olla vilpitön sinua kohtaan; en ole onnellinen."
"Sinäkö et onnellinen, Portos! Sinä, joka omistat linnan, niittyjä, vuoria ja metsiä, — sinä, jolla on neljänkymmenentuhannen livren vuosikorot, etkö sinä ole onnellinen?"
"Tosin on minulla kaikki tuo, hyvä ystävä, mutta näine kaikkinenikin olen yksinäinen."
"Ahaa, minä ymmärrän; ympärilläsi on pelkkää kituuttelijaväkeä, jonka kanssa et voi seurustella itseäsi alentamatta."
Portos kalpeni hiukan ja tyhjensi ison lasillisen viiniänsä.