"Niin, ei muukaan auta!"
"Ketä vastaan?"
"Oletko tarkannut politiikkaa, hyvä ystävä?"
"Minäkö? En ollenkaan."
"Oletko Mazarinin vai ruhtinaitten puolella?"
"Minäkö? En kenenkään."
"Toisin sanoen olet meidän miehiämme. Hyvä juttu, Portos-veikkonen, — sellaisesta asemasta pääsee parhaiten luomaan onnensa. No niin, hyvä ystävä, sanonpa siis sinulle, että tulen kardinaalin asialla."
Näillä sanoilla oli Portokseen sama teho kuin olisi hän vielä elänyt 1640-luvulla ja kuin olisi ollut kysymys todellisesta kardinaalista.
"Vai niin", kummeksui hän, "mitä voi hänen ylhäisyytensä tahtoa minusta?"
"Hänen ylhäisyytensä tahtoo sinua palvelukseensa."