"Niin, juuri minä. Tahdotteko, että lausuilen teille joitakuita säkeitäni?"
"Se sopii, monseigneur; minä en ymmärrä italiankieltä."
"Ette, mutta ranskaa te ymmärrätte, niinhän, hyvä ja urhea Guitaut?" jatkoi Mazarin ystävällisesti laskien kätensä hänen olalleen; "ja toteutattehan minkä hyvänsä määräyksen saatte tällä kielellä?"
"Tietysti, monseigneur, kuten olen jo tehnyt, mikäli käsky tulee kuningattarelta."
"Niin", sanoi Mazarin puraisten huultansa, "minä tiedän, että te olette häneen täydellisesti kiintynyt."
"Olen nyt ollut runsaasti kaksikymmentä vuotta kapteenina hänen henkivartiossaan."
"Eteenpäin, herra d'Artagnan!" virkkoi kardinaali, "kaikki on kunnossa tällä taholla."
D'Artagnan asettui jälleen joukkueen etummaiseksi hiiskumatta sanaakaan ja osoittaen sitä sokeata kuuliaisuutta, joka on vanhoille sotureille ominainen piirre.
Hän suuntasi kulun Saint-Rochin ampumavallille, jonka juurella kolmas vartiopaikka oli, ja ratsasti Richelieu- ja Villedot-katujen kautta. Tämä oli yksinäinen vartioasema, sillä se sijaitsi ihan lähellä kaupungin ulkomuuria, ja tienoo oli tällä puolella harvaan asuttua.
"Kenellä on täällä päällikkyys?" kysyi kardinaali.