"Hän tulee ihan perässäni."
Veräjän avattuaan astui palvelija Planchetin edellä; tämä viittasi d'Artagnanille, joka nyt ratsasti pihalle, sydämensä pamppaillessa yhä rajummin.
Portaille päästessään kuuli Planchet äänen lausuvan eräästä alakerran huoneesta:
"No, missä sitten on se aatelismies, ja mikset tuo häntä tänne?"
Tämä ääni tunkeutui d'Artagnanin korviin ja herätti hänen sydämessään tuhansia erilaisia tunteita, tuhansia unohtuneita muistoja. Hän hyppäsi joutuisasti ratsailta; sillävälin Planchet hymyillen lähestyi linnan valtiasta.
"Mutta minähän tunnen tuon miekkosen", sanoi Atos ilmestyessään kynnykselle.
"Voi, niin herra kreivi, tunnettehan te minut, niinkuin minäkin hyvin tunnen teidät. Minä olen Planchet, herra kreivi, Planchet, tiedättehän…"
Mutta kelpo palvelija ei kyennyt virkkamaan enempää, niin voimakkaasti tehosi häneen aatelismiehen aavistamaton esiintyminen.
"Mitä! Planchet!" huudahti Atos. "Onko siis herra d'Artagnan täällä?"
"Tässä olen, ystävä, tässä olen, Atos", änkytti d'Artagnan melkein hoiperrellen.