Muurista irroittamallansa laastipalalla oli vanki vetänyt keskilattian poikki valkoisen viirun, joka esitti nuoraa. Isäntänsä ensimmäisestä käskystä asettui koira tälle nuoralle, nousi takajaloilleen, piteli etukäpälillään pikku raippaa, jota käytettiin vaatteitten tomuttamiseen, ja alkoi nyt kulkea viirulla sellaisin kiemurteluin ja huojutuksin kuin nuorallatanssijoilla on tapana. Pariin kolmeen kertaan käveltyään koko viirun mitan eteenpäin ja takaperin jätti se raipan herra de Beaufortille ja uudisti samat liikkeet ilman tasapainotankoa.
Ymmärtäväistä elukkaa palkittiin myrskyisin taputuksin.
Näytäntö jakautui kolmeen osaan; ensimmäisen päätyttyä siirryttiin toiseen.
Koiran ensimmäisenä taitotemppuna oli nyt ilmoittaa, paljonko kello oli.
Herra de Chavigny piteli kelloansa Pistachen edessä. Se oli puoli seitsemän.
Pistache nosti ja laski käpäläänsä kuudesti, mutta piti sen seitsemännellä kerralla ilmassa. Mikään vastaus ei voinut olla selvempi ja täsmällisempi; aurinkokello ei olisi toiminut paremmin, sillä kuten jokainen tietää, aurinkokello ei voi määrätä aikaa muulloin kuin päivänpaisteella.
Sitten oli osoitettava seurueelle, kuka oli Ranskan kaikkien vankilain taitavin vanginvartija.
Koira kiersi kolmasti vieraitten piirin ja laskeusi lopulta mitä kunnioittavimmin herra de Chavignyn jalkoihin.
Tämä oli pitävinään pilaa kerrassaan oivallisena ja nauroi sille makeasti. Nauramasta päästyään hän puraisi huultansa ja alkoi rypistellä silmäkulmiaan.
Vihdoin teki herra de Beaufort Pistachelle mitä vaikeimmin vastattavan kysymyksen, nimittäin kuka on suurin varas koko tunnetussa maailmassa.