Ja hän astui Beaufortin herttuan huoneeseen.
Tämä suori juuri partaansa, jonka hän oli antanut kasvaa kuten tukankin, herättääkseen siten närkästystä Mazarinia vastaan, näyttäytymällä ulkonaisesti niin viheliäisessä ja kurjassa kunnossa kuin mahdollista. Mutta kun hän oli joitakuita päiviä sitten luullut torninsa korkeudesta tuntevansa eräiden vaunujen sopessa kauniin rouva de Montbazonin, jonka muisto oli hänelle vielä rakas, e; hän tahtonut olla tälle samaa kuin Mazarinille; toivoen saavansa nähdä hänet jälleen, pyysi hän senvuoksi lyijykampaa, joka hänelle toimitettiinkin.
Herra de Beaufort pyysi lyijykampaa siitä syystä, että hänellä oli hiukan punertava parta, kuten kaikilla vaaleaverisillä henkilöillä; hän värjäsi sitä nyt kampaamisellaan.
Huoneeseen tultuaan näki Grimaud kamman, jonka prinssi oli laskenut pöydälle; syvään kumartaen otti hän sen.
Herttua katseli eriskummaista olentoa hämmästyneenä.
Olento pisti kamman taskuunsa.
"No, mitä nyt?" huudahti herttua; "mikä vintiö sinä olet?"
Grimaud ei vastannut; hän vain kumarsi toistamiseen.
"Oletko mykkä?" ärjäisi herttua.
Grimaud teki kieltävän liikkeen.