"Pistävä."
"Se on totta", myönsi La Ramée.
"Mitä se tolvana sanoo?" kysyi herttua.
"Että kaikki pistävät esineet ovat kiellettyjä monseigneurilta."
"Mitä!" huudahti herttua; "oletteko järjiltänne, La Ramée? Itsehän annoitte minulle tuon kamman."
"Tein siinä hyvin väärin, monseigneur, sillä antaessani sen teille rikoin ohjesääntöäni."
Herttua loi vimmastuneen katseen vartijaan, joka oli nyt luovuttanut kamman La Raméelle.
"Näen heti, että tuo lurjus vielä tuottaa minulle hirmuista kiusaa", jupisi hän.
Vankiloissa ei ole mitään keskitietä. Kaikessa, ihmisissä kuten elottomissakin esineissä, nähdään joko ystäviä tai vihollisia; rakastetaan tai vihataan, toisinaan syystä, mutta usein vaiston perusteella. Siitä yksinkertaisesta syystä, että Grimaud oli ensi silmäyksellä miellyttänyt kuvernööriä ja La Raméeta, täytyi hänen heti tuntua vastenmieliseltä herra de Beaufortista, koska ne ansiot, joita hänellä oli herra de Chavignyn ja päällysmiehen silmissä vangin katsantokannan mukaan olivat vikoja.
Kuitenkaan ei Grimaud tahtonut heti ensimmäisenä päivänä uhitella vangille; hän ei halunnut nostattaa vastaansa hetkellistä pahastusta, vaan katkeran ja piintyneen vihan. Hän poistui sen vuoksi neljän vartiosoturin tieltä, jotka olivat nyt murkinoineet ja saattoivat niin ollen ryhtyä jälleen palvelukseensa prinssin luona.