Tämä oli d'Artagnan, käskyn mukaan odottamassa kardinaalin paluuta.
"Tulkaa, herra d'Artagnan!" lausui Mazarin suloisimmalla huiluäänellään; "minulla on määräys annettavana teille."
D'Artagnan kumarsi, seurasi kardinaalia ylös salaportaita ja joutui tuotapikaa jälleen työhuoneeseen, josta he olivat äskettäin lähteneet liikkeelle. Kardinaali istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, otti paperiarkin ja kyhäsi muutamia rivejä.
D'Artagnan seisoi hievahtamattomana ja odotti ilman vähäisintäkään maltittomuutta tai uteliaisuutta. Hänestä oli tullut sotilaallinen automaatti, joka toimi tai oikeammin vain totteli koneellisesti.
Kardinaali taittoi kokoon kirjeen ja painoi päälle sinettinsä.
"Herra d'Artagnan", hän käski, "te viette tämän asiapaperin Bastiljiin ja tuotte sieltä mukananne sen henkilön, jota kirjelmä koskee. Otatte vaunut ja muutamia miehiä saattueeksi, ja vartioitsette vankia huolellisesti."
D'Artagnan otti kirjeen, kohotti kätensä hatun reunaan, kiepahti kannoillaan kuin taitavin opetuskersantti, astui ulos ja kuului parin silmänräpäyksen kuluttua määräävän lyhyeen tapaansa ja yksitoikkoisella äänellään:
"Neljän miehen saattue, vaunut ja hevoseni!"
Viittä minuuttia myöhemmin kuultiin vaununpyöräin ratinaa ja hevosenkenkäin kopsetta pihakivitykseltä.