"Monseigneur, ylihuomenna on helluntai."
"No, mitä minuun kuuluu helluntai? Pelkäättekö, että Pyhä Henki laskeutuu viileskeltynä kielenä alas avaamaan vankilani ovet?"
"En, monseigneur; mutta olenhan kertonut teille, mitä tuo taikurin vietävä on ennustanut…"
"Mitä ennustanut?"
"Että ennen helluntaipäivän loppua teidän korkeutenne jättää Vincennesin."
"Uskotteko siis taikureita, senkin houkkio?"
"Minä", vakuutti La Ramée, "minä en mokomista piittaa tämän enempää", ja hän näpsäytti sormiaan. "Mutta monseigneur Giulio välittää heistä; italialaisena hän on taikauskoinen."
Herttua kohautti olkapäitänsä.
"No, olkoon menneeksi", hän sanoi hyvin näytellen alistuvaisuutta, "tulkoon sitten Grimaud, sillä muutoin emme saisi loppua jupakasta. Mutta minä en tahdo ketään muuta hänen lisäkseen; te otatte huoleksenne kaikki. Te tilaatte illallisen sellaiseksi kuin haluatte; ainoa ruokalaji, mitä minä pyydän, on tuollainen piirakka, joista olette puhunut. Te tilaatte sen minua varten, jotta ukko Marteaun seuraaja panisi parastaan ja lupaatte hänelle, että minä en rupea hänen ostajakseen ainoastaan siksi aikaa, minkä olen vankilassa, vaan täältä lähdettyänikin."
"Uskotte siis yhä vielä pääsevänne pois?" kysyi La Ramée.