"Edelleen?" toisti Atos. "Niin, nyt tuleekin vaikein."
"Sanokaa kuitenkin. Minulle voi kertoa kaikki. Eihän se muuten koskekaan minua, vaan ainoastaan mademoiselle Marie Michonia."
"Se on totta", vastasi Atos. "No niin, Marie Michon illasti saattolaisensa kanssa ja astui saamansa luvan mukaan sitten huoneeseen, jossa hänen isäntänsä makasi, Kittyn heittäytyessä lepotuoliin eteishuoneessa, siinä nimittäin, missä he olivat aterioineet."
"Totisesti, monsieur", virkkoi madame de Chevreuse, "jollette ole itse paholainen, niin en ymmärrä, kuinka voitte tietää kaikkia noita seikkoja."
"Tämä Marie Michon oli viehättävä nainen", jatkoi Atos, "tuollainen iloinen olento, joilla mitä kummallisimmat aatokset alituiseen liehuvat mielessä, tuollainen tenhotar, joita maailmaan tulee syöksemään meitä kaikkia lankeemukseen. Ajatellessaan, että hänen isäntänsä oli pappi, sai keimailijatar sen päähänpiston, että hänelle vanhoina päivinään jäisi hauskaksi muistoksi kaikkien jo saatujen hauskain muistojen joukkoon abbénkin vietteleminen."
"Kreivi", sanoi herttuatar, "te peloitatte minua, kautta kunniani!"
"Voi!" jatkoi Atos; "abbé-parka ei ollut mikään pyhä Ambrosius, ja sanon vielä kerran, että Marie Michon oli viehkeä olento."
"Monsieur", huudahti herttuatar tarttuen Atoksen molempiin käsiin, "sanokaa minulle heti, kuinka voitte tietää kaiken tuon; muutoin lähetän hakemaan munkkia augustinilaisluostarista ja manautan teidät pahana henkenä."
Atos naurahti.
"Mikään ei ole helpompaa, madame. Muuan herrasmies, joka oli itse saanut suoritettavakseen tärkeän tehtävän, vetosi tuntia aikaisemmin pappilan vieraanvaraisuuteen, ja samassa kutsuttiin pappi erään kuolevan luo, joten hän poistui talostaan ja kylästäkin koko yöksi. Hengenmies luotti rajattomasti vieraaseensa, joka muuten oli aatelismies, luovuttaen hänelle talonsa, ateriansa ja huoneensa. Kelpo abbén vieraalta siis, eikä abbélta itseltään, oli Marie Michon pyytänyt yösijaa."