"Muistakaa, madame, että hän ei tiedä isäänsä eikä äitiänsä", keskeytti Atos.
"Te olette säilyttänyt salaisuuden, ja nyt tuotte hänet luokseni, tehdäksenne minut hyvin onnelliseksi. Oi, kiitos, kiitos, monsieur!" huudahti madame de Chevreuse, tarttuen hänen käteensä ja tahtoen nostaa sen huulilleen; "kiitos! Teillä on jalo sydän."
"Minä tuon hänet luoksenne", sanoi Atos vetäen kätensä takaisin, "jotta tekin vuorostanne voitte tehdä jotakin hänen hyväkseen, madame. Aina tähän asti olen minä valvonut hänen kasvatustaan, ja luulen luoneeni hänestä täydellisen aatelismiehen; mutta se hetki on tullut, jolloin näen pakolliseksi palata puoluemielien harhailevaan ja vaaralliseen elämään. Huomispäivästä alkaen heittäydyn epätietoiseen selkkaukseen, jossa voin menettää henkeni; silloin on hänellä ainoastaan teidät suojelijakseen tässä maailmassa, missä hänellä on oikeus kunnolliseen sijaan."
"Voi, olkaa huoletta!" huudahti herttuatar. "Valitettavasti on minulla nykyään vain vähän vaikutusvaltaa, mutta se tähde kuuluu hänelle. Mitä varallisuuteen ja arvonimeen tulee…"
"Älkää olko siitä levoton, madame; olen tehnyt hänet Bragelonnen kartanon perilliseksi, itse saatuani sen perintönä; se antaa hänelle varakreivin arvonimen ja kymmenen tuhannen livren vuosikorot."
"Kautta sieluni, monsieur", sanoi herttuatar, "te olette todellinen aatelismies! Mutta ikävöitsen näkyviini nuorta varakreiviämme. Missä hän onkaan?"
"Tuolla salissa; kutsun hänet, jos haluatte."
Atos liikahti ovea kohti. Madame de Chevreuse pysähdytti hänet.
"Onko hän kaunis?" hän kysyi.
Atos hymyili.