Samassa havahtui Raoul, ilman pilveä, varjotta, vähääkään tuntematta väsymystä, jollainen joustavuus on ominaista erityisille linnun eloisuutta muistuttaville luonteille. Hänen katseensa kohdistui Atoksen kasvoihin, ja hän tajusi luultavasti kaikki, mitä tämän miehen sydämessä liikkui, tämän odottaessa hänen heräämistään niinkuin rakastaja rakastajattaren, sillä hänenkin silmäyksensä kuvasti sanomatonta hellyyttä.
"Tekö täällä, monsieur?" hän sanoi kunnioittavasti.
"Niin, Raoul, tässä olen", vastasi kreivi. "Ja te ette herättänyt minua?"
"Tahdoin antaa sinun vielä hetkisen nauttia suloista untasi, ystäväiseni; sinun täytyi olla väsyksissä eilispäivän jälkeen, jota jatkui niin pitkälle yöhön."
"Voi, kuinka hyvä te olette, monsieur!" huudahti Raoul.
Atos hymyili.
"Miten jaksat?" hän kysyi.
"Erinomaisesti, monsieur; olen täydellisesti levännyt ja tunnen itseni reippaaksi ja virkuksi."
"Sinä kasvat vielä", jatkoi Atos, osoittaen kypsyneen miehen isällistä ja hyväntahtoista harrastusta nuorta miestä kohtaan, "ja sentähden tuntee ihminen sinun iälläsi kaksin verroin väsymystä."
"Voi, suokaa anteeksi, monsieur", pyysi Raoul ihan hämillään tästä suuresta huomaavaisuudesta, "olen tuotapikaa vaatteissa."