"Hyvät herrat", sanoi prinssi, "saan kiittää teitä myöhemmällä, mutta tällähaavaa ei meillä ole hetkeäkään hukattavana. Matkalle siis, taipaleelle! Seuratkoon minua, ken on puolellani!"
Hän hyppäsi ratsaille, karautti laukkaan, hengitti laajentunein rinnoin ja huusi sanomattoman riemastuneesti:
"Vapaa! Vapaa! Vapaa!"
KUUDESKOLMATTA LUKU
D'Artagnan saapuu parahiksi
D'Artagnan nosti Bloisissa rahaerän, jonka Mazarin innokkaasti halutessaan saada hänet ensi tilassa takaisin oli päättänyt antaa hänelle vastaisista palveluksistaan.
Sieltä Pariisiin oli tavalliselle ratsastajalle neljän päivän matka. D'Artagnan saapui kolmantena päivänä kello neljän tienoissa iltapäivällä Saint-Denisin portille. Entiseen aikaan olisi hän tarvinnut vain kaksi päivää. Olemme jo nähneet, että Atos, joka oli lähtenyt matkalle kolmea tuntia myöhemmin kuin hän, päätyi perille vuorokautta aikaisemmin.
Planchet oli vieraantunut näin rasittavista ratsastusmatkoista; d'Artagnan moitti hänen veltostumistansa.
"Mutta, monsieur, neljänkymmenen lieuen taival kolmessa päivässä! Se on mielestäni varsin sievä saavutus sokerileipurille."
"Oletko sinä siis tosiaankin kaupustelija, Planchet? Ja aiotko vakavasti nyt toisemme tavattuamme viettää toimetonta elämää myymälässäsi?"