"Entä te, herra d'Artagnan, mitä te haluatte?"
"Monseigneur", vastasi d'Artagnan, "syyskuussa tulee kaksikymmentä vuotta siitä kun herra kardinaali de Richelieu korotti minut luutnantiksi."
"Vai niin, ja te tahtoisitte, että kardinaali Mazarin tekisi teistä kapteenin?"
D'Artagnan kumarsi.
"No niin, mahdottomiahan ette pyydä. Saamme nähdä, hyvät herrat, saamme nähdä. Sanokaahan nyt, herra du Vallon", jatkoi Mazarin, "mistä palveluksesta pidätte paremmin, varustus- vai kenttäpalveluksestako?"
Portos avasi suunsa vastatakseen.
"Monseigneur", tokaisi d'Artagnan, "herra du Vallon on minunkaltaiseni siinä, että hän pitää parhaiten ylimääräisestä palveluksesta, sellaisista yrityksistä, joita katsotaan mielettömiksi tai mahdottomiksi."
Tämä gascognelaisuus ei pahastuttanut Mazarinia; hän alkoi miettiä asiaa.
"Tunnustan teille kuitenkin, että olen pyytänyt teitä tulemaan tänne, pitääkseni teitä paikoillanne. Olen hieman rauhattomassa asemassa. Mutta mitä nyt?" oudoksui Mazarin.
Eteishuoneesta nimittäin kuului kiivasta melua; melkein samassa avautui työhuoneen ovi, ja huoneeseen ryntäsi pölyttynyt mies huutaen: "Herra kardinaali! Missä on herra kardinaali?" Mazarin luuli, että hänet tahdottiin murhata ja vieritti lepotuolinsa loitommaksi. D'Artagnan ja Portos siirrähtivät vastatulleen ja kardinaalin väliin.