Kaikki kolme kävelivät eteenpäin pimeässä, hiljaisina kuin aaveet. Syrjätien haarassa näkivät he valoa pilkoittavan puiden lomasta.
"Tuolla on talo", supatti d'Artagnan. "Anna minun toimia, Portos, ja tee kuten minä."
He hiipivät puulta toiselle ja saapuivat kahdenkymmenen askeleen päähän talosta kenenkään näkemättä. Niin likelle tultuaan he nyt huomasivat vaunuvajan seinustalle ripustetun lyhdyn valossa neljä vankannäköistä ratsua. Palvelija suki niitä. Hevosten vieressä oli satulat ja päitset.
D'Artagnan lähestyi nopeasti ja viittasi molempia seuralaisiaan pysyttelemään muutaman askeleen päässä.
"Minä ostan nämä hevoset", hän sanoi palvelijalle.
Tämä kääntyi ällistelemään, vaan ei hiiskunut sanaakaan.
"Etkö kuullut, hölmö?" aloitti taas d'Artagnan.
"Kyllä", vastasi palvelija.
"Mikset siis vastaa?"
"Koska nämä hevoset eivät ole kaupan."