"Tässä näet."
"Totisesti tuntuu minusta kuitenkin siltä, että se oli sopivaa kohtelua", arveli Portos.
"Sopivaako! Miehiä kohtaan, jotka eivät ainoastaan olleet vaarantaneet nahkaansa, vaan vielä tehneet hänelle suuren palveluksen?"
"Minkä suuren palveluksen?" kysyi Portos.
"Hitto, minä kuulun ratsastaneen nurin jonkun parlamenttineuvoksen."
"Mitä! Sen mustapukuisen pikku miehen, jonka ajoit kumoon Saint-Jeanin hautuumaan kulmassa?"
"Se oli juuri hän, veikkoseni. Katsos, hän oli kardinaalille kiusallinen. Pahaksi onneksi en rusentanut häntä kokonaan. Hän kuuluu toipuvan, ollakseen uutena haittana."
"No, pentele!" tokaisi Portos; "ja kun käänsin hevoseni, joka tahtoi rynnätä suoraan sen päälle! Toistamiseen en sitä tee."
"Sen myyrän olisi pitänyt maksaa minulle parlamenttineuvoksestakin."
"Mutta", intti Portos, "kun hän ei kunnolleen rusentunut…"