"Oh, älä ole huolissasi, veikkonen; minä vastaan siitä, että niin ei käy! Onhan meillä muuten aina puolustuksenamme, että tulemme matkalta ja olemme kapinoitsijoita!"
"Puolustuksena! Meidän on siis otettava lukuun se mahdollisuus, että meidän on puolustauduttava d'Artagnanin ja Portoksen edessä! Voi, Aramis, Aramis", pitkitti Atos murheellisesti pudistaen päätänsä, "kautta sieluni, sinä teet minut ihmisistä onnettomimmaksi. Sinä riistät erhekuvat sydämeltä, joka ei vielä ollut tyyten ummistunut ystävyydeltä! Tiedätkös, Aramis, melkein soisin yhtä mielelläni, että se reväistäisiin rinnastani, sen vannon. Tee kuten haluat, Aramis. Minä ainakin lähden aseettomana."
"Ei, sitä en minä salli. Sillä heikkoudella et ainoastaan kavaltaisi yhtä miestä, ei ainoastaan Atosta tai kreivi de la Fèreä, vaan kokonaisen puolueen, johon kuulut ja joka luottaa sinuun."
"Olkoon sitten menneeksi, niinkuin sinä sanot", vastasi Atos alakuloisena.
Ja he pitkittivät kulkunsa.
Tuskin olivat he Pas-de-la-Mule-katua pitkin saapuneet aution aukion ristikkoportille, kun he pilarikatoksen alla Sainte-Catherinekadun päässä huomasivat kolme ratsumiestä.
D'Artagnan ja Portos sieltä tulivat levätteihinsä kääriytyneinä, mutta näiden alta pistivät kuitenkin miekat esiin. Heidän takanaan asteli Planchet, musketti kupeellaan.
Atos ja Aramis laskeusivat ratsailta, kun näkivät d'Artagnanin ja Portoksen.
Nämä tekivät samaten. D'Artagnan havaitsi, että noita kolmea hevosta ei jätetty Bazinin pideltäviksi; ne sidottiin pilarikäytävän renkaisiin. Hän käski Planchetin menetellä samoin kuin Bazin.
Palvelijain saattamina astuivat he nyt kaksi kahta vasten tapaamaan toisiansa ja tervehtivät kohteliaasti.