"Käyn senvuoksi asiaan. Tarvitsen luotettavia ystäviä, uskollisia palvelijoita; sanoessani tarvitsevani tarkoitan, että kuningatar tarvitsee sellaisia. En tee mitään muutoin kuin kuningattaren käskystä, ymmärrättehän? Minä en ole kardinaali de Richelieun kaltainen valtias, joka kaikessa toimii omien oikkujensa mukaan. Eikä minusta koskaan tulekaan suurta miestä kuten hänestä, mutta sitä vastoin olen hyvä ihminen, herra de Rochefort, ja minä toivon saavani teidät vakuutetuksi siitä."
Rochefort tunsi tämän silkinpehmeän äänen, josta toisinaan lähti jonkunlainen sähähdys, muistuttaen kyykäärmeen sihinää.
"Olen täydellisesti taipuisa uskomaan teitä, monseigneur", vastasi hän, "vaikka minä puolestani olen saanut vähäisiä todistuksia siitä suopeudesta, josta teidän ylhäisyytenne puhuu. Älkää unohtako, monseigneur", jatkoi Rochefort nähdessään liikkeen, jota ministeri yritti pidättää, "älkää unohtako, että minä olen viisi vuotta istunut Bastiljissa ja että mikään ei niin pahasti hämmennä ajatuksia kuin asiain katseleminen vankilan ristikon takaa."
"Voi, herra de Rochefort, olen jo sanonut teille, että minulla ei ole pienintäkään osuutta vankeuteenne! Kuningatar … kuka mahtaa mitään naisen, valtiattaren suuttumukselle! Se menee kuten on tullutkin, ja sitten ei sitä enää ajatella…"
"Ymmärrän kyllä, monseigneur, että hän ei sitä enää ajattele, hän joka on viettänyt viisi vuottansa Palais-Royalissa, juhlien ja hovilaisten keskellä; mutta minä, joka olen sen aikaa virunut Bastiljissa…"
"Voi, hyvä Jumala, parahin herra de Rochefort, luuletteko siis, että Palais-Royal on kovinkaan hauska olopaikka? Ei, eipä suinkaan. Meilläkin on ollut suuria vaikeuksia, vakuutan teille. Mutta älkäämme enää puhuko siitä. Minä pidän avointa peliä, nyt kuten aina. Sanokaahan minulle, oletteko meikäläisiä, herra de Rochefort."
"Voitte helposti ymmärtää, monseigneur, että minä en pyydä sen parempaa; mutta minä en nyt enää tunne asemia ja olosuhteita. Bastiljissa ei puhuta valtiollisista asioista muiden kuin sotamiesten ja vanginvartijain kanssa, ja te ette voi kuvitellakaan, monseigneur, kuinka vähän nämä tietävät tapauksista. Minä olen aina herra de Bassompierren puolella, minä… Kuuluuhan kai hän vielä seitsemäntoista valtakunnanherran joukkoon?"
"Hän on kuollut, herraseni, ja se on suuri vahinko. Hän oli mies, joka oli kuningattarelleen uskollinen, ja hartaat apulaiset ovat harvinaisia."
"Sen uskon hiivatin hyvin!" tokaisi Rochefort. "Kun teillä on sellaisia, lähetätte te heidät Bastiljiin."
"Mutta toiselta puolen", huomautti Mazarin, "mikä todistaa hartaan kiintymyksen?"