"Hän on joku espanjalainen tai flaamilainen vakooja", virkahti hän kouraisten pistoolinsa perää.
Salaman tavoin leimahtaen oli uhkaava katse vastauksena Raoulille.
"No niin, monsieur", tiukkasi de Guiche, "suvaitsetteko vastata?"
"Olen pappi, messieurs", ilmoitti nuori mies.
Hänen kasvonsa saivat sitten takaisin tavallisen järkähtämättömyytensä.
"Siinä tapauksessa, arvoisa isä", sanoi Raoul, pistäen tuppeen pistoolinsa ja antaen sanoilleen kunnioittavan sävyn, joka ei kuitenkaan tullut sydämestä, "jos olette pappi, niin saatte tilaisuuden harjoittaa kutsumustanne, kuten ystäväni jo on sanonut: me jätimme vastikään onnettoman haavoittuneen, joka kannetaan lähimpään majataloon. Hän pyytää Herran palvelijan apua; palvelijamme saattavat häntä."
"Lähden sinne", vastasi munkki.
Ja hän kannusti taas muuliansa korollaan.
"Jos ette lopulta lähdekään sinne, monsieur", lisäsi de Guiche, "niin olkaa varma siitä, että meillä on kyllin hyvät ratsut tavoittaaksemme muulinne ja kylliksi vaikutusvaltaa otattaaksemme teidät kiinni, missä ja milloin teidät tavattaneenkin; ja minä vannon, että juttunne silloin päättyy lyhyeen: puun ja narun löytää missä hyvänsä."
Munkin silmät salamoitsivat taas, mutta siinä kaikki; hän uudisti huomautuksensa: "lähden sinne", ja poistui sitten.