"Silloin teillä arvatenkin myös oli tilaisuutta katsella häntä?"
"Oli kyllä."
"Ja kenties tuntisitte hänet jälleen, jos vastedes kohtaisitte hänet?"
"Kyllä, sen vannon", vastasi Raoul.
"Minä myös", vakuutti de Guiche.
"No niin", jatkoi Grimaud, "jos koskaan tapaatte hänet, tapahtukoon se missä hyvänsä, — maantiellä, kadulla, kirkossa, — kaikkialla, missä hän on ja te olette, polkekaa hänet maahan ja rusentakaa hänet armotta ja säälittä, niinkuin musertaisitte kyykäärmeen. Niin, murskatkaa hänet, älkääkä päästäkö häntä ennenkuin hän on hengetön, sillä niin kauan kuin hän elää, olen minä epävarma viiden ihmisen hengestä."
Sen enempää virkkamatta käytti Grimaud hyväkseen kuulijainsa kummastusta ja säikähdystä, syöksyäkseen suoraa päätä ulos huoneesta.
"Kas, kreivi", virkkoi Raoul Guicheen kääntyen, "enkö sanonut sinulle, että munkki vaikutti minuun samaten kuin käärme?"
Kahta minuuttia myöhemmin kuultiin hevosen laukkaavan tiellä. Raoul kiirehti ikkunaan.
Grimaud siellä teki paluuta Pariisiin. Hattuansa heilauttaen tervehti hän varakreiviä ja katosi heti jälkeenpäin tienmutkan taakse.