"'Herra de Chavignyä.'
"'Minäkö?'
"'Ettekö te ole suominut herra de Chavignyä, ainakin omien sanojenne mukaan, monseigneur?'
"'Kyllä.'
"'No niin, hän kieltää sen.'
"'Onko se mahdollista?' kummeksui prinssi. 'Ja kuitenkin olen suominut häntä oikein kunnollisesti. Omat sanani kuuluivat näin', selitti herra de Beaufort niin arvokkaasti kuin tiedätte hänen parhaimmillaan kykenevän:
"— Hyvä Chavigny, on kovin väärin, että annatte kannatusta sellaiselle mokomalle kuin tuolle Mazarinille.
"'Voi, monseigneur', huudahti toinen sekundantti, 'nyt ymmärrän! Te tahdoitte sanoa soimanneenne häntä.'
"' Soimannut tai suominut, onko tuossa nyt erikoisempaa eroa? tuumi prinssi. 'Eikö se ole samaa? Kylläpä totisesti ovat sanaseppämme kovin tyystiä jokaisesta äänestä!'"
Tämä herra de Beaufortin kieliopillinen hairahdus herätti paljon naurua; sellaiset prinssin kompastukset alkoivatkin tulla puheenparsiksi. Nyt sovittiin, että puoluehenki oli tästälähtein ainiaaksi kielletty näistä ystävällisistä kohtauksista, — d'Artagnanin ja Portoksen piti saada lasketella leikkiä prinsseistä sillä ehdolla, että Atos ja Aramis saisivat suomia Mazarinia.