"Varma olen", vakuutti Grimaud.
Ilmoitusta seurasi pitkällinen äänettömyys. Grimaud oli niin hengästynyt ja uuvuksissa, että hän vaipui tuolille.
Atos täytti lasillisen samppanjaa ja vei hänelle.
"No, olkoon niinkin", tuumi d'Artagnan, "jos hän elääkin ja tulee Pariisiin, niin me olemme pahempaakin kohdanneet. Tulkoon vain."
"Niin", matki Portos, luoden hyväilevän katseen seinälle ripustamaansa miekkaan, "me odotamme häntä; tulkoon vain!"
"Hänhän muuten onkin pelkkä lapsukainen", huomautti Aramis.
Grimaud nousi.
"Lapsukainen!" hän toisti; "tiedättekö, mitä se lapsukainen on tehnyt? Munkiksi pukeutuneena sai hän ilmi koko jutun, ripittäessään Béthunen pyöveliä, ja kun tämä oli ilmaissut hänelle kaikki, survaisi hän synninpäästöksi tämän tikarin ripitettävänsä sydämeen. Katsokaa, se on vielä punainen ja kostea verestä, sillä siitä ei ole kolmeakaankymmentä tuntia, kun se vedettiin haavasta."
Grimaud heitti pöydälle tikarin, jonka munkki oli jättänyt pyövelin haavaan.
D'Artagnan, Portos ja Aramis kavahtivat liikkeelle ja riensivät saman tunteen ajamina käsiksi miekkoihinsa.