"Hiton puritaanit!" jupisi Mazarinin aivan hiljaa; "ne ovat kuin marmoripatsaita."
Sitten hän lisäsi kovaa:
"Mutta teillä on kai ainakin sukulaisia?"
"Kyllä, on yksi, monseigneur."
"Silloin hän varmaan auttaakin teitä?"
"Olen kolmasti käynyt hänen luonaan vetoamassa hänen apuunsa, ja kolmasti on hän antanut palvelijainsa häätää minut ulos."
"Voi, hyvä Jumala, parahin herra Mordaunt", sanoi Mazarin, joka toivoi näennäisellä osanotollaan voivansa houkutella nuoren miehen johonkin ansaan, "hyvä Jumala, kertomuksennehan on peräti liikuttava! Ette siis tunne syntyperäänne?"
"Olen tuntenut sen vasta vähän aikaa."
"Ja sitä ennen…"
"Sitä ennen pidin itseäni hyljättynä lapsena."