Hänen ei tarvinnutkaan varrota pitkää aikaa, sillä kuningatar viipyi Mazarinin luona tuskin neljännestuntiakaan; mutta sekin tuokio tuntui odottajasta vuosisadalta. Vihdoin jymisi ulos ristikkoportista se raskas koneisto, jota siihen aikaan sanottiin vaunuiksi, ja hevosensa selässä istuen kumartui Winter jälleen vaununoveen päin, haastellakseen hänen majesteettinsa kanssa.
Hevoset saivat juosta ravia Louvreen päin, jonka pihalle vaunut ajoivat. Ennen kuin madame Henriette oli lähtenyt karmeliittiluostarista, oli hän käskenyt tyttärensä odottaa palatsissa, jossa kuningatar oli asunut kauan, muuttaakseen sieltä vain sentähden, että heidän hätänsä oli noissa kullatuissa suojamissa tuntunut hänestä yhä painostavammalta.
Mordaunt seurasi vaunuja. Nähtyään niiden vierivän synkkään holvikäytävään ratsasti hän erään muurin juurelle, joka oli varjossa, ja pysyi siellä hievahtamattomana Jean Goujonin koruveistoksien keskellä kuin ratsumiestä esittävä korkokuva.
Hän odotteli, kuten oli jo tehnyt Palais-Royalin edustalla.
ENSIMMÄINENVIIDETTÄ LUKU
Miten toisinaan onnettomat pitävät sattumaa sallimana
"No niin, madame?" kysyi Winter, kun kuningatar oli lähettänyt pois palvelijansa.
"Kuten aavistin, siten tosiaan kävi, mylord."
"Hän kieltäytyy?"
"Sitähän jo sanoin ennakolta."