Sitten hän lisäsi Atokseen kääntyen:
"Tämä herrasmies on jalo kreivi de la Fère, jonka loistava maine on teidän majesteetillenne niin tuttu."
"Hyvät herrat!" lausui kuningatar, "minulla oli joitakuita vuosia sitten käytettävissäni aatelismiehiä, aarteita ja armeijoita; käteni viittausta odottaen oli se kaikki varallani. Mutta tänään — katselkaa ympärillenne, ja teitä varmaankin hämmästyttää, että minulla henkeni pelastusta koskevan suunnitelman toteuttamiseen on ainoastaan loordi Winter, kahdenkymmenen vuoden aikana koeteltu ystävä, ja te kaksi, messieurs, jotka näen ensi kertaa ja ainoastaan tunnen maanmiehikseni."
"Siinä on kylliksi, madame", vastasi Atos kumartaen syvään, "mikäli kolmen ihmisen henki kykenee pelastamaan omanne."
"Kiitos, hyvät herrat! Mutta kuulkaa minua", jatkoi hän. "Minä en ainoastaan ole kuningattarista surkuteltavin, vaan myöskin äideistä onnettomin, puolisoista epätoivoisin: lapseni, ainakin kaksi, — Yorkin herttua ja prinsessa Charlotte, ovat kaukana luotani, alttiina kunnianhimoisten vehkeilijäin ja vihollisten vainolle; mieheni, kuningas, viettää Englannissa niin säälittävää elämää, että minä sanon teille liian vähän kun vakuutan, että hän tavoittelee kuolemaa toivottavana päämääränä. Katsokaa tässä, messieurs, tämän kirjeen hän lähetti minulle loordi Winterin myötä. Lukekaa!"
Atos ja Aramis estelivät.
"Lukekaa", toisti kuningatar.
Atos luki ääneen jo tuntemamme kirjeen, jossa Kaarlo-kuningas kysyi, suotaisiinko hänelle Ranskassa vieraanvaraisuutta.
"No niin?" kysyi Atos lopetettuaan lukemisen.
"Hän on kieltäytynyt", sanoi kuningatar.