"Mitä puuhia ne ovat?"
"Ensiksikin miekanpisto koadjutorille; tapasin hänet eilen illalla madame de Rambouilletin luona, ja hän tuntui omaksuvan minua kohtaan kummallisen sävyn."
"Uh, toki! Kiista pappien kesken! Kaksintaistelu liittolaisten välillä!"
"Niin, mikäs auttaa, veikkonen? Hän on rehentelijä, ja minä samaten. Hän juoksentelee lempiseikkailussa, ja minä myös. Hänen kauhtanansa tuntuu kantajastaan kiusalliselta, ja minäkin lienen kyllästynyt omaani; toisinaan kuvittelen, että hän on Aramis ja minä koadjutori — niin suuresti olemme toistemme kaltaisia. Tuo toinen minäni ikävystyttää minua kerrassaan ja toimittaa minut varjoon; muuten hän on rettelöitsijä, joka vielä tuottaa tuhon puolueellemme. Olen vakuutettu siitä, että jos antaisin hänelle korvapuustin, kuten aamupäivällä pikku porvarille, joka räiskytti lokaa päälleni, niin se saisi yleisen aseman näyttämään toiselta."
"Ja minä luulen, hyvä Aramis", huomautti Atos tyynesti, "että se saisi vain herra de Retzin näyttämään toiselta. Luota siis minuun, jätä mieluummin kaikki silleen; sitäpaitsi ette enää kumpainenkaan ole ihan itsenäisiä toimimaan. Sinä kuulut Englannin kuningattarelle ja hän frondelle. Jos siis toinenkaan homma, jonka laiminlyömistä pahoittelet, ei ole edellistä tärkeämpi…"
"Kyllä se on hyvin tärkeä."
"Suoriudu siitä siis heti."
"Valitettavasti ei minun vallassani ole toimittaa sitä millä hetkellä hyvänsä. Sen täytyy tapahtua illalla, myöhään illalla."
"Ymmärrän", sanoi Atos hymyillen, "keskiyöllä."
"Jokseenkin."