"Ei, syystä että minä onnen päivinä unohdin ne ystävät, monsieur; syystä että minä menettelin kuningatar Marie dei Medicin tavoin, joka ensimmäisestä maanpaostaan palattuansa halveksi kaikkia, jotka olivat kärsineet hänen tähtensä, ja toistamiseen karkoitettuna kuoli Kölnissä, kaikkien hylkäämänä, poikansakin, koska koko maailma vuorostaan halveksi häntä."
"No niin", virkkoi Mazarin, "eikö vielä voisi hyvittää vääryyttä? Etsikää ystävienne joukosta, vanhimpien ystävienne."
"Mitä tahdotte sanoa, monsieur?"
"En mitään muuta kuin mitä sanon: etsikää!"
"Voi, minä katselen turhaan ympärilleni, minulla ei enää ole mitään vaikutusvaltaa kehenkään. Monsieuria[9] johtaa nyt kuten aina hänen suosikkinsa. Eilen se oli Choisy, tänään se on La Rivière, huomenna siksi tulee joku muu. Hänen korkeuttaan prinssiä johtaa rouva de Longueville, jota itseänsä johtaa hänen rakastajansa, Marcillacin ruhtinas. Herra Contia johtaa koadjutori, jota vuorostaan johtaa rouva de Guémenée."
"Minä en pyydäkään, madame, teitä etsimään nykyisten, vaan entisten ystävienne joukosta."
"Entisten ystävieni?" kertasi kuningatar.
"Niin, entisten ystävienne joukosta, niiden, jotka tukivat teitä taistelussa Richelieun herttuaa vastaan, vieläpä auttoivat teitä voittamaan hänet."
— Mihin hän sillä tähtää? — ihmetteli kuningatar itsekseen, levottomasti silmäillen kardinaalia.
"Niin", pitkitti jälkimmäinen, "erityisissä tilanteissa on teidän majesteettinne luonteenomaisen terävä-älyisyyden ja sukkeluuden onnistunut tehdä tyhjiksi tuon vastustajan hyökkäykset ystävienne avulla."