Upseerin nähdessään tunsi Broussel hiukan levottomuutta, mutta kun tämä tervehti kohteliaasti, nousi hänkin tervehtimään.
Tästä molemminpuolisesta kohteliaisuudesta huolimatta kuvastui naisten kasvoilla rauhattomuutta. Louvières kävi hyvin kalpeaksi ja odotti kärsimättömästi selitystä upseerilta.
"Monsieur", sanoi Comminges, "tuon kuninkaallisen määräyksen."
"Hyvä on, monsieur", vastasi Broussel. "Ja mitä se sisältää?"
Hän ojensi kätensä.
"Olen saanut toimekseni ottaa huostaani teidät, monsieur", ilmoitti Comminges yhäti yhtä tyynesti ja kohteliaasti; "ja jos noudatatte minun neuvoani, niin ette turhaan vaivaudu lukemalla pitkää kirjettä, vaan seuraatte minua heti."
Jos salama olisi iskenyt näiden hiljaisten ja rauhallisesti kokoontuneiden ihmisten keskelle, ei se olisi aiheuttanut suurempaa järkkymystä. Broussel hätkähti vapisten taaksepäin. Siihen aikaan oli kamalaa joutua vangituksi kuninkaallisen epäsuosion johdosta. Louvières liikahti ikäänkuin juostakseen sieppaamaan miekkansa, joka oli tuolilla huoneen etäisimmässä sopessa, mutta hurjamielisen aikeen pidätti katseellaan vanha Broussel, joka yllätettynäkään ei menettänyt malttiansa. Rouva Broussel, jonka eroitti miehestään pöydän leveys, niiskutti haikeasti, ja molemmat nuoret tytöt syleilivät isäänsä.
"Kas niin, monsieur", sanoi Comminges, "kiirehtikäämme! Kuningasta on toteltava."
"Monsieur", vastasi Broussel, "olen huonovointinen enkä saata tässä tilassa antautua vangiksi; pyydän lykkäystä."
"Mahdotonta", epäsi Comminges; "määräys on selvä ja heti toimeenpantava."