"Mutta, monsieur…"
"Sinä olet kompastunut pahasti, nuori mies; olet sekaantunut asioihin, jotka eivät sinuun kuuluneet."
"Kuitenkin te itse…"
"Oh, minun laitani on toisin; minun on toteltava kapteenini määräyksiä. Sinun päällikkösi on hänen korkeutensa prinssi. Paina se mieleesi, — sinulla ei ole muuta esivaltaa. Onko nähtykään moista huimapäätä, joka tekeytyy mazarinilaiseksi ja auttaa Brousselin vangitsemisessa! Älä toki hiisku tästä sanaakaan; muutoin kreivi de la Fère raivostuisi."
"Luuletteko, että kreivi pahastuisi minulle?"
"Luulenko muka! Olen varma siitä. Muutoin kiittäisin sinua, sillä olethan toiminut meidän hyväksemme. Torun sinua nyt hänen sijaisenaan; usko minua, myrsky pauhaa täten lievempänä. Käytänkin, poikaseni", lisäsi d'Artagnan, "etuoikeutta, jonka holhoojasi on minulle suonut."
"En käsitä teitä, monsieur", sanoi Raoul.
D'Artagnan nousi, astui kirjoituspöytänsä ääreen, haki kirjeen ja ojensi sen Raoulille.
Nuorukaisen katseet sumenivat hänen silmättyänsä sisällön.
"Voi, hyvä Jumala", hän virkahti luoden d'Artagnaniin kauniit, kyynelten kostuttamat silmänsä, "kreivi on siis lähtenyt Pariisista minua tapaamatta?"