Hän oli lyhytkasvuinen, jokseenkin tanakka, kuudesta kahdeksaanseitsemättä iältään; tukka oli harmaa, silmät vaaleanruskeat. Kasvot ilmaisivat kahden vastakkaisen vaikuttimen taistelua, — häijyn luonteen, jota taltutti tahto, kenties katumus.
Nähdessään pappia saattavan herrasmiehen hän hiukan säpsähti ja katseli tätä hämmästyneenä.
Pastori ja koadjutori koskettivat vihkihuiskaa sormenpäällä ja tekivät ristinmerkin; koadjutori heitti hopealantin hattuun, joka oli laskettu portaille.
"Maillard", sanoi pastori, "monsieur ja minä olemme tulleet haastelemaan hetkisen sinun kanssasi."
"Minun kanssani?" vastasi kerjäläinen; "se on liian suuri kunnia köyhälle vihkiveden jakelijalle."
Kerjäläisen äänessä oli ivallinen sointu, jota hän ei kyennyt kokonaan pidättämään, ja se ihmetytti koadjutoria.
"Niin", pitkitti pastori, joka näytti olevan tottunut tähän sävyyn, "tahtoisimme tietää, mitä sinä ajattelet tämänpäiväisistä tapauksista ja mitä olet kuullut kirkossakävijäin virkkavan niistä."
Kerjäläinen pudisti päätänsä.
"Ne ovat surkeita tapauksia, herra pastori, ja köyhää kansaa ne kohtaavat nyt kuten aina. Mitäkö niistä sanotaan? No, kaikki ovat tyytymättömiä, kaikki haikailevat, mutta kaikki on samaa kuin ei kukaan."
"Selittäkää käskystänne, hyvä mies", pyysi koadjutori.