"Hyvä. Näkemiin, monseigneur."
"Jumalan haltuun, hyvä Rochefort."
"Haa, mosjöö Mazarin, mosjöö Mazarin!" virkkoi Rochefort vetäen mukaansa pastorinsa, joka ei ollut saanut osutetuksi sanaakaan tähän keskusteluun; "nyt saat nähdä olenko minä liian vanha toimimaan!"
Kello oli puoli kymmenen; koadjutori tarvitsi hyvinkin puoli tuntia ehtiäkseen arkkipiispalasta Saint-Jasques-la-Boucherien torniin.
Koadjutori huomasi, että eräässä tornin ylemmistä ikkunoista tuikutti kynttilä.
— Hyvä on, — hän tuumi, — kerjäläiskuninkaamme on paikallaan.
Hän kolkutti, tultiin avaamaan. Itse kappalainen odotti häntä ja valaisi hänelle tietä tornin huippuun asti. Heidän tultuaan sinne hän viittasi pieneen oveen, asetti kynttilän muurinnurkkaan, jotta koadjutori lähtiessään löytäisi sen, ja laskeutui jälleen alas portaita.
Vaikka ovessa oli avain, koputti koadjutori kuitenkin.
"Sisälle!" lausui ääni, josta koadjutori tunsi kerjäläisen.
De Gondy astui kammioon. Siellä tosiaan oli Saint-Eustachen vihkiveden jakelija. Hän odotteli lojuen kurjalla makuulavalla.