D'Artagnan ihmetteli ministerin armollista sävyä.
— Kas, kas! — tuumi hän; — pitääkö siis paikkansa se sananlasku, että onni tulee nukkuessa?
"Seuratkaa minua, monsieur!" käski Mazarin.
— Vai niin, — päätteli d'Artagnan, — Rochefort on siis pitänyt sanansa; mutta mihin hornaan hän on kadonnut?
Ja hän tirkisteli työhuoneen syrjäisimpiinkin soppiin, mutta Rochefortia ei näkynyt.
"Herra d'Artagnan", aloitti Mazarin istuutuen mukavaan asentoon lepotuolissa, "te olette minusta aina näyttänyt urhealta ja ritarilliselta mieheltä."
— Paljon mahdollista, — ajatteli d'Artagnan, — mutta kylläpä hän on viivytellyt sanomasta sitä minulle.
Se ei kuitenkaan estänyt häntä kumartamasta lattiaan asti vastaukseksi Mazarinin kohteliaisuuteen.
"No niin", jatkoi Mazarin, "hetki on nyt tullut lahjojenne ja miehuutenne käyttämiseen."
Upseerin silmissä leimahti ilon välähdys, joka kuitenkin heti sammui, sillä hän ei tiennyt, mihin Mazarin tähtäsi.