"Nouskaa vaunuihin, monseigneur", kehoitti d'Artagnan.
Mazarinia ei tarvinnut pyytää kahdesti: hän hyppäsi heti vaunuihin.
D'Artagnan nousi hänen perässään; Mousqueton sulki vaununoven ja kiipesi huokaillen vaunujen taakse. Hän oli jonkun verran vastustellut matkallelähtöä sillä syyllä, että hän kärsi vielä kipua vammastaan, mutta d'Artagnan oli sanonut hänelle:
"Jääkää vain, jos haluatte, hyvä herra Mouston, mutta huomautan teille ennakolta, että Pariisi palaa tänä yönä tuhkaksi."
Silloin ei Mousqueton ollut enää estellyt, vaan selittänyt olevansa valmis seuraamaan isäntäänsä ja herra d'Artagnania vaikkapa maailman ääriin.
Vaunut vierivät tasaista vauhtia eteenpäin, jotta kukaan ei voinut aavistaa, kuinka kiireisiä matkalaisia niissä istui. Kardinaali pyyhki otsaansa nenäliinalla ja katseli ympärilleen.
Vasemmallaan hänellä oli Portos ja oikeallaan d'Artagnan; kumpainenkin vartioitsi vaununoveansa, ollen hänelle etuvarustuksena.
Vastapäätä oli takaistuimella kaksi pistooliparia, toinen Portoksen ja toinen d'Artagnanin edessä, ystävyksillä oli lisäksi miekka kupeellaan.
Sadan askeleen päässä Palais-Royalista muuan patrulli pysähdytti vaunut.
"Ken kulkee?" huusi johtaja.