Hän tuli uudestaan tapaamaan d'Artagnania, joka neljän olkilyhteensä avulla parhaillaan suloisin ennakkoaistimuksin valmisti vuodetta niin pehmeätä, pääpuoli niin pöyhittynä ja jalkopää niin hyvin peitettynä, että sitä olisi itse kuningaskin kadehtinut, ellei tämä olisi jo nukahtanut omalle vuoteelleen.
D'Artagnan ei tahtonut mistään hinnasta tärvellä vuodettaan Portoksen hyväksi, mutta neljästä louisdorista, jotka jälkimmäinen luki hänelle kouraan, hän suostui päästämään Portoksen makuukumppanikseen.
Hän asetti miekkansa päänalusen viereen, laski pistoolit sivulleen, levitti viitan jalkainsa päälle, pani viitan päälle hattunsa ja ojentausi nautinnokseen oljille, jotka rauskahtivat hänen allaan. Hyvillä mielin hän jo ajatteli, mitä herttaisia unia kahdensadanyhdeksäntoista louisdorin voittaminen neljännestunnissa mahtoikaan tuottaa, kun suojaman ovelta kajahtava ääni hätkähdytti häntä.
"Herra d'Artagnan!" huudettiin; "herra d'Artagnan!"
"Täällä", vastasi Portos, "täällä!"
Portos oivalsi, että jos d'Artagnanin oli lähdettävä jonnekin, vuode jäisi kokonaan hänen haltuunsa.
Muuan upseeri lähestyi.
D'Artagnan kohoutui kyynäspäänsä varaan.
"Tekö olette herra d'Artagnan?" kysyi häiritsijä.
"Niin, monsieur; mitä tahdotte?"