Kyynelsilmin katseli kuningas vanhaa ystäväänsä, irroitti Pyhän Hengen ritarikunnan nauhan, jota hän kantoi kohteliaisuudesta saattueensa kahta ranskalaista kohtaan, ja kiinnitti sen Winterin kaulaan, joka polvistuneena otti vastaan tuon peloittavan merkin hallitsijansa ystävyydestä ja luottamuksesta.
"Se on kohtuudenmukaista", sanoi Atos; "hän on palvellut kauemmin kuin me."
Kuningas kuuli nämä sanat ja kääntyi kyyneleisin silmin.
"Hyvät herrat", hän sanoi, "odottakaa hetkinen; minulla on myös teille kumpaisellekin ritarinauha annettavana."
Hän meni kaapille, jossa säilytettiin hänen omia ritarimerkkejään, ja otti sieltä kaksi Sukkanauha-ritarikunnan tunnusta.
"Nämä ritarimerkit eivät voi olla meitä varten", huomautti Atos.
"Ja miksei, monsieur?" kysyi Kaarlo.
"Tuollaiset kunniamerkit ovat melkein kuninkaallisia, ja me olemme vain aatelismiehiä."
"Ajatelkaa kaikkia maailman valtaistuimia", lausui kuningas, "ja mainitkaa minulle, mitkä niistä voivat esittää jalompia sydämiä kuin teidän. Ei, te ette ole oikeudenmukaisia itseänne kohtaan, messieurs, mutta minä teen teille oikeutta. Polvillenne, kreivi!"
Atos taivutti polvensa, kuningas kiinnitti ritarinauhan oikealta vasemmalle kuten tapa on, ja kohottaen miekkansa hän tavallisen kaavan sijasta: "lyön teidät ritariksi, olkaa urhea, uskollinen ja alamainen"; lausui: