"Kenen kädestä?" kysyi Cromwell.
"Minun."
"Mikä hänen nimensä oli?"
"Hän oli loordi Winter."
"Setänne?" huudahti Cromwell.
"Setänikö!" tokaisi Mordaunt, "Englannin kavaltajia en omaksu sukuuni."
Cromwell jäi hetkeksi mietteisiinsä, silmäillen nuorta miestä; sitten hän virkkoi vaipuneena siihen syvään kaihomielisyyteen, jota Shakespeare osaa niin erinomaisesti kuvata:
"Mordaunt, te olette kauhea palvelija."
"Kun Herra käskee", vastasi Mordaunt, "ei Hänen tahtoansa vastaan sovi sotia. Abraham kohotti veitsensä Iisakkia iskemään, ja Iisak oli hänen poikansa."
"Niin", huomautti Cromwell, "mutta Herra ei sallinut uhrauksen toteutua."