"Meidät on määrätty auttamaan teitä vankienne vartioimisessa", ilmoitti kersantti.
Siihen ei ollut mitään sanomista; se oli päin vastoin hienotuntoista huomaavaisuutta, josta piti tekeytyä mielistyneeksi. D'Artagnan kiitti kersanttia ja antoi hänelle kruunun, jotta hän saisi juoda kenraali Cromwellin maljan.
Kersantti vastasi, että puritaanit eivät ollenkaan ryypänneet, mutta pisti kolikon taskuunsa.
"Voi, mikä hirveä päivä, hyvä d'Artagnan!" pahoitteli Portos.
"Mitä sanotkaan, Portos? Mikä hirveä päivä se on, jona olemme löytäneet ystävämme!"
"Niin, mutta millaisissa olosuhteissa!"
"On totta, että tilanne on kiusallinen", myönsi d'Artagnan; "mutta eipä väliä, menkäämme heidän luokseen ja yrittäkäämme saada selvyyttä asemaamme."
"Se on kovin sekava", sanoi Portos, "ja nyt oivallan, minkätähden Aramis kehoitti minua kuristamaan tuon kamalan Mordauntin."
"Hiljaa!" varoitti d'Artagnan; "älä lausu sitä nimeä."
"Mutta", väitti Portos, "minähän puhun ranskaa, ja he ovat englantilaisia!"