Tulet Uudelta Sainte-Catherine-kadulta; toisen lyhdyn alla oikealla tapaat vastustajasi. Minä olen omani kanssa kolmannen alla.
Veikkosi Aramis.
Tässä kirjeessä ei ollut edes päivämäärää tai osoitetta. D'Artagnan yritti muistella; hän oli mennyt kohtauspaikalle ja tavannut vastakumppaninsa, jonka nimeä hän ei ollut saanut koskaan kuulla, antanut hänelle kunnon miekanpiston käsivarteen ja sitten lähestynyt Aramista, joka puolestaan oli tullut häntä vastaan, jo suoriutuneena jupakastaan.
"Kaikki kunnossa", oli Aramis sanonut. "Luullakseni surmasin sen hävyttömän. Mutta, rakas ystävä, jos tarvitset minua, niin tiedät minun olevan valmiin palvelemaan sinua."
Samassa oli Aramis ojentanut hänelle kätensä ja kadonnut pylvästöön.
Hän tiesi siis yhtä vähän, missä Aramis oli, kuin hänellä oli tolkkua Atoksen ja Portoksen asuinpaikoista, ja asia alkoi käydä jokseenkin pulmalliseksi, kun hän samassa oli kuulevinaan ikkunaruudun helähtävän säpäleiksi huoneessaan. Hän ajatteli heti kirjoituspöytään tallettamaansa rahamassia ja ryntäsi ulos vaatekomerosta. Hän ei ollut erehtynyt: juuri kun hän hyökkäsi esiin, tunkeusi mies sisälle ikkunasta.
"Sinua kurjaa!" huudahti d'Artagnan ja tempasi miekkansa, luullen miestä varkaaksi.
"Hyvä herra", huusi mies, "Jumalan tähden, pistäkää miekka takaisin huotraan älkääkä tappako minua, ennen kuin olen selittänyt! Minä en ole mikään varas, en suinkaan! Olen rehellinen ja vauras porvari, oman talon omistaja. Nimeni on … kah; mutta, jollen erehdy, onkin siinä herra d'Artagnan?"
"Ja sinä olet Planchet!" huudahti luutnantti.
"Palvelukseksenne, herra luutnantti", sanoi Planchet ihastuksissaan, "jos vielä pystyisin siihen."