" Mordioux!" vasasi d'Artagnan; "täytyyhän. Olen kauan pohtinut, eikö sitä voisi mitenkään välttää, mutta tunnustan, etten ole kyennyt muutakaan neuvoa keksimään."
"Kuulehan", sanoi Aramis, "tässä ei sovi pitkälti jaaritella; miten menettelemme?"
"Olen laatinut kaksi suunnitemaa", kertoi d'Artagnan.
"Kuulkaamme ensimmäinen", virkkoi Aramis.
"Jos olemme kaikki neljä yhdessä, kun annan merkin, — ja tämä merkki on sana vihdoinkin, — niin te kaksi survaisette tikarinne kumpainenkin lähimmän sotamiehen sydämeen; me puolestamme teemme samaten. Siioin on jo neljä miestä poissa tieltä. Ottelu käy siten tasaväkiseksi, koska meitä jää neljä viittä vastaan; nämä viisi antautuvat, ja heille pannaan kapula suuhun, tai puolustautuvat, jolloin heidät surmataan. Jos isäntämme sattumalta muuttaa mielensä ja vastaanottaa peliseuraan ainoastaan Portoksen ja minut, silloin meidän täytyy, hiisi vieköön, pinnistää kaikkemme ja hosua kaksinkertaisin voimin; se on hiukan pitkällisempää ja aiheuttaa jonkun verran ääntä, mutta teidän tulee väijyä ulkopuolella paljain miekoin ja rynnätä sisälle heti kun kuulette nujakkaa."
"Mutta jos meidät itse survaistaan maahan?" huomautti Atos.
"Mahdotonta!" vakuutti d'Artagnan; "nuo oluensärpijät ovat liian raskasliikkeisiä ja kömpelöitä. Sinun on sitäpaitsi survaistava kurkkuun, Portos; sellainen isku tappaa joutuisammin ja estää kirkumasta."
"Hyvä juttu!" arveli Portos; "siitä tulee hauska pikku kurkunleikkuu."
"Kauheata, kauheata!" huudahti Atos.
"Joutavia, sinä tunteellinen sielu", sanoi d'Artagnan, "pahempaakin sinä tekisit taistelukentällä. Sitäpaitsi, veikkonen", hän jatkoi, "jos sinusta tuntuu, että kuninkaan henki ei ole sen arvoinen, mitä se leikki voi tulla maksamaan, niin siitä asiasta emme puhu sen enempää, ja minä ilmoitan Groslowille, että voin pahoin."