"Montako tuollaista kiertokatsastusta te toimitatte?" kysyi d'Artagnan kaivaen lisää pistoleja taskustaan.
"Viisi", vastasi Groslow, "joka toinen tunti."
"Vai niin", virkkoi d'Artagnan; "se on hyvin järkevää."
Ja hän vuorostaan iski silmää Atokselle ja Aramiille.
Kuului patrullin tömistelyä, joka etääntyi.
Ensi kertaa vastasi nyt d'Artagnan Portoksen tönäyksiin samanlaisella polven nyhkäisyllä.
Pelin viehätys ja kaikkiin ihmisiin niin valtavasti vaikuttavan kullan näkeminen oli sillävälin houkutellut kuninkaan kamarissa vartioitsevat sotamiehet vähitellen lähestymään ovea, missä he varpailleen kohottautuen katselivat d'Artagnanin ja Portoksen olkapäiden yli; ovelle asetetut vartijat olivat niinikään lähestyneet, siten esiintyen ihan ystävysten toivomuksen mukaan, jotka mieluummin näkivät heidät lähellään kuin ajattelivat pakolliseksi juosta heidän kimppuunsa joka taholle huonetta. Ulko-ovelle asetetut nojausivat nyt aseittensa kärkiin ja pitivät silmällä pelaajia.
Atos näytti tyyntyvän sikäli kuin hetki läheni; hänen valkoiset ja hienot kätensä leikkivät louisdoreilla, joita hän taivutteli ja jälleen suoritteli niin helposti kuin olisivat ne olleet tinalevyjä. Vähemmin halliten itseänsä tunnusteli Aramis yhtämittaa poveansa, ja ainaisesta häviämisestään kärsimättömänä Portos tyrkki d'Artagnania ehtimiseen.
D'Artagnan kääntyi koneellisesti katsomaan taaksensa ja näki kahden sotamiehen välitse, että Parry oli noussut seisaalle ja että Kaarlo näytti ristissä käsin ja kyynäspäähänsä nojautuen palavasti rukoilevan. D'Artagnan käsitti toiminnan hetken tulleen; jokainen oli varuillaan, ja odotettiin ainoastaan sanaa: "Vihdoinkin!" joka oli rynnäkön tunnuksena, kuten muistettaneen.
Hän loi valmistavan silmäyksen Atokseen ja Aramiiseen, ja molemmat työnsivät hiljaa tuolinsa taaksepäin, ollakseen vapaita liikkeissään.