"Taisimme joutua kiikkiin", sanoi d'Artagnan hiljaa ystävilleen.
"Emmehän vielä", tuumi Portos.
"Eversti, eversti!" huusi Mordaunt; "antakaa saartaa tämä huone, sillä teidät on petetty! Nuo neljä ranskalaista ovat karanneet Newcastlesta ja aikovat epäilemättä riistää pois kuninkaan. Heidät on pidätettävä!"
"Ka, nuori mies", virkkoi d'Artagnan paljastaen miekkansa, "sepä on helpommin sanottu kuin tehty."
Peloittavasti viuhtoen miekallaan hän huusi sitten:
"Peräytykää, veikkoset; peräytykää!"
Samassa hän ryntäsi ovelle ja survaisi nurin kaksi sitä vartioitsevaa sotamiestä, ennen kuin nämä ehtivät virittää muskettiensa hanaa. Atos ja Aramis seurasivat häntä; Portos oli jälkijoukkona, ja kaikki neljä olivat ulkona kadulla, ennen kuin sotamiehet, upseerit ja eversti oivalsivatkaan.
"Ampukaa!" kiljaisi Mordaunt; "ampukaa heidät!"
Kaksi tai kolme laukausta pamahtikin, mutta ilman muuta tehoa kuin että ne näyttivät hänelle nuo neljä pakolaista kääntymässä eheinä turvaan kadunkulman taakse.
Hevoset olivat määräpaikalla; palvelijain tarvitsi vain heittää ohjakset isännilleen, jotka hyppäsivät satulaan keveästi kuin tottuneet ratsastajat ainakin.